keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kevätpipoja



   

Tein tytölle kevätpipot Nallesta, ja YRITIN virkata siihen koristeet. 
Miian etanaelli-pipo onnistuikin ihan kivasta, mutta Neean kukka on hieman aneeminen, mutta kai sen kukaksi silti jotenkin tunnistaa...?
Katsotaan nyt tuleeko niin kuumaa, ettei pipoa tarvita sitten kuitenkaan enää lähes ollenkaan...?








Eilen oltiin pirpanoiden kanssa pitkästä aikaa esikoisäitiryhmän tapaamisessa päiväkodilla, ja tytöt olivat intoa täynnä, kun saivat leikkiseuraa ja kivoja keinuja ja liukumäkiä.
Pitäisi vain useammin mennä, kun ei se niin vaikeaa ole...

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäistä!


Hyvää Pääsiäistä!
Tyttöjen rairuohot kasvavat joka päivä valtavan määrän, koko ajan saa olla leikkaamassa!
Eilen joukkoon piiloteltiin sitten muutamat tiputkin, jotka nyt kurkistelevat ruohojen seasta :)

Maalaus on alkanut, ja nyt 2/4 huoneista on maalattu. 
Tässä näkee värimaailmaa tyttöjen karkkihuoneesta, joka kaipaa sitten vielä sisustusjuttuja, mutta ne sitten ajan kanssa:


Ja leikkihuoneesta, jossa myös on hieman vielä kaikki kesken, mutta seinien väri jo paikoillaan :)






Taiteilijatkin olivat päässeet siellä jo työn touhuun hetkeksi ja mallina Miian pääjalkainen :D





Keskellä verhot, jotka surauttelin loppuun eilen.
Muuten oli valmiskappa, ja nyt ne ovat vihdoin paikoillaan olkkarissa.
Ikkunoitakin olen pessyt aina muutama huone kerrallaan.
Pari huonetta vielä ja sitten voin hurrata itselleni sen suhteen.

Ja lopuksi olisi tehtävä.
Nimi pitäisi keksiä tälle:

Koska enhän voi työskennellä kaverin kanssa, jolla ei ole nimeä.
Auttakaa siis!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Tervehdys





Eli meidän pienin nuppunen sai lauantaina nimen Otto Ilari ja eilen sitten vietettiinkin jo ensimmäisiä nimppareita.
Nimi tulee siitä, että lapset ovat aakkosjärjestyksessä, kaikilla meillä neljä kirjainta nimessä ja keskimmäiset kirjaimet samoja.
Ilari taas on isäni toinen nimi, ja tulee siitä.




Tyttöjen rairuohot ovat jo valtavan pituisia.
Ylempi on Miian ja alempi Neean.
Ne on aarteita, joita käydä tarkastamassa pitkin päivää ja jotka pitää muistaa kastella aamuisin!




Projekti etenee!
Maalit ovat keittiön pöydällä, ja magneettimaali (Oi luoja miten kallista!) seinässä.
Siihen päälle liitutaulumaali ja sitten alkaakin värimaalin levitys, hiphiphurraa!



Äiti sai pitsivillasukat uusimmasta Novitasta Seiskaveikalla tehtynä!
100grammaa meni.
Valmista tuli, kunhan taas sain hieman innostuttua.
Tytöille on tulossa kevätpipot.
Toinen on jo valmis, ja toinen puikoilla, ja sitten YRITÄN virkata niihin jotkut koristeet.
Katsotaan kuinka käy!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Elämä jatkuu






Aloitetaan kukkaista, jotka eilen sain.
Kaksi niin kaunista kimppua.
Muutenkin oli ihana päivä.
Ihania vieraita, leppoisaa aikaa.
Leipomuksiakin tein, mutta en ole leipuri enkä kondiittori, ikävä kyllä.
Mutta on hyvä kokeilla aina toisinaan.





Jotain kuitenkin siis syntyi, ja kyllä kaikki maistui.
Kakkua jäi ina, ja mutakakkua palanen (siitä nyt ei kuvaa kannata ottaa, kun on ruma kuin mikä :D )



Saimme eilen Miian kanssa kesähiukset.
Nyt on hieman kevyempi olla molemmilla, kun ei ole hiukset korvilla ja silmillä.

Ja nopeasti vielä ennenkuin pappi kurvailee pihaan, niin tiritomista saapuneet IHASTUKSET:
(nii rakennustarkastus meni puhtaasti läpi ja tänää tavaraa onkin kuskattu jo ylös ja Olli on parasta aikaa ostamassa maaleja!)










Eikö ole ihania?
I-H-A-N-I-A!
Mitä kaikkea niistä sitten mahtaa syntyäkään... ;)

maanantai 11. huhtikuuta 2011

25

Huomenna se tapahtuu.
Huomenna täytän 25.
Niin vähän, ja kuitenkin myös niin paljon.
Ei, minulla ei ole ikäkriisiä.
Ainakaan valtavaa.
Olen vaan kauhean energinen, mutta luulen senkin johtuvan enemmän keväästä kuin synttäreistä.
Tosin, synttärini ajoittuvat aina kevääseen, joten niilläkin on varmasti vaikutusta.
Huomenna teen pienen kakun ja keitän kahvia.
Ne saapuvat, ketkä saapuvat.

Mitä ajattelin elämäni olevan 25-vuotiaana?
En muista, en ole ajatellut koskaan millaista olisi tässä iässä, vaan ajatukseni olivat enemmän siinä, kun olen 30 tai enemmän.
Mutta nyt, kun olen (en vielä!) 25, niin elämäni on tätä:




Enkä valita.
Nuo ovat parasta, mitä elämä voi antaa.
Mitä elämäni on sitten, kun on kulunut taas 25 vuotta lisää...?

Tänään pitäisi hieman leivoskella valmiiksi.
Ajattelin myös lihapullia ja ohraleipää.
Leivonnanhajua tänne <3.
Lisäksi olen tehnyt hieman kangastilauksia, enkä malta odottaa, että saan ne kotiini!
Ne on nimittäin jo lähteneet liikkeelle!
Niinkuin sovitusnukkenikin!
Sellaisenkin tilasin :)
Ja vaatteita.
Kevät ja energia kuluttaa näköjään paljon kukkaroa.
Mutta kyllä niistä sitten syntyykin jotain käytettävää toivottavasti.
Lapsille, tärkeimmille.

Ja tämä viikko on kovin kiva viikko!
Huomenna parturointia, keskiviikkona neuvolointia ja pappikin tulee vierailulle, lauantaina ristiäiset, sunnuntaina vaalit(!) ja rompetori Kokemäellä.
Kiva viikko.
Synttäriviikko.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

On siis kevät...

Ja kuten huomaa, niin uudet tuulet puhaltavat myös blogissa.
En halua painottaa täällä pelkästään käsityöpuolta, joten laajennetaan hieman :)
Valokuvausblogi kuitenkin säilyy pelkästään valokuville tarkoitettuna "näyteikkunana", mutta täällä luvassa vastedes vähän kaikenlaista, mistä milloinkin tekee mieli kertoa :)
Vielä on hieman hakusessa kaikki nuo ulkoasujen asetukset, että saan mieleisekseni, ja otsikon kuva muuttuu jne. Mutta kaikki aikanaan, kaikki aikanaan...



Eilen oltiin käymässä Neean kummitädillä, Sannalla, kylässä. 
Siellä asustaa myös meidän kaikkien suosikkipojat, Pogo ja Gille.
On ne vaa vietävän ihanat karvakasat, aina tulee koiravauvakuume kun siellä käy!
Mutta sitten jonain päivänä, jonain päivänä... ;)


Tänään kävellessä huomasin, että kevät on tosiaan saapunut.
Krookukset kukki parissakin pihassa ja vesi solisi puroissa.
Siksipäs mekin istutettiin aamulla rairuohot tyttöjen kanssa.
Kuvat on vielä kamerassa, joten siihen ehkä palataan myöhemmin.

Tyttöjen mielestä kevät on myös ihanaa.
Ulkona saa leikkiä taas hiekalla ja on vettäkin. 
Lisäksi vaatekerta vähenee ja on helpompi liikkua.
Molemmat ovat tällä viikolla saaneet uudet saappaat, ja Miia lenkkaritkin.
Välikausivaatteet aiheuttavat vähän päänvaivaa, kun kovasti tekisi mieli ostaa kivojat pukuja ja sitten taas, että onko todellinen tarve.
Meillähän pukuja on kaapit täynnä :D
No, katsotaan, katsotaan...

Sitten viime kertaiseen sisustusasiaan jälleen palataan.
Huonemaalausremppa ei ole vielä päässyt paljon eteenpäin, mutta ensi tiistaina on yläkerran varaston lopputarkastus, ja silloin sitten alkaa vihdoin tapahtumaan jotain!
Olli kävi tänään kuitenkin Maskussa ja vaikka lähti koulupöytää ostamaan, niin tällainen sieltä mukaan tarttui: sänky.
Plus nojatuoli ja se koulupöytäkin sitten jälkeenpäin soittamalla.
Nyt olen vielä malttamattomampi!
Tuleva leikkihuone saa myös sittenkin maalin pintaansa.
Oranssia ja keltaista, plus liitutaulumaalilla iiiiiiiso taulu yhteen seinään!
Lisäksi tänään tilasin kankaita, ja siellä on joukossa kangas pojankin huoneeseen.

Jälleen olisi vain yksi kysymys, 
maalaanko lasten nimet "omille" seinille isolla kaunokirjoituksella VAI sisustuskirjaimilla...??

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sisustussuunnittelua




Tällä kertaa suunnittelua sisältävä päivitys, plus näytille kankaita, joita ostelin Raumalta Jättirätistä... :)
Tarkoituksena on nyt maalata makuuhuoneet, kun huonejärjestykset menevät jälleen kerran uusiksi.  Mutta vain kokeilemalla huomaa mikä on paras järjestelmä, eikö vain? Vaatteita on vaan hieman ärsyttävää kiikuttaa huoneesta toiseen tälleen neljättä kertaa parin vuoden sisään, heh. 
No, mutta aloitetaan ensiksi meidän omasta makuuhuoneesta, jonka verhot tulevat olemaan tästä kankaasta:

Lisäksi nähtyäni tuon kankaan ja päättäen sen olevan meidän makkari, niin värimaailmakin tietysti tulee sitten sen mukaisesti. Eli ovea vastapäinen seinä ja muut seinät. Näyttävät kovin erilaiselta näytöllä, kuin värikartassa paperilla... Mutta kuitenkin, tummanruskea ja sitten beigeä ne muut. Tuota vihreää ja punaista kenties sitten tyynyihin ja muuhun...?? Huone on melko pieni, aivan riittävä vanhempien makuuhuoneeksi, eli sänky mahtuu ja yöpöydät, muttei muuta. Ei siellä kuitenkaan aikaa vietetä muuta kuin öisin, siksi päätettiin me valita se huone itsellemme.


 Sitten tyttöjen huone. He siirtyvät huoneeseen, joka on tällä hetkellä leikkihuoneena. Näin ollen saavat toisen meidän talon isoista makuuhuoneista, ja pystyvät olemaan samassa huoneessa vielä kenties kouluikäisinäkin, kunnes jossain vaiheessa jokainen lapsista saa oman makuuhuoneen ja leikkihuonetta ei enää ole.  Tyttöjen huoneeseen löysin tällaisen verhokankaan:


Huoneen seinien värit olen myös jo löytänyt värikartoilta: ovea vastapäinen seinä ja muut seinät. Eli kovin tyttömäistä, vaikka aina sanoin, etten maalaa tyttöjen seinää vaaleanpunaiseksi, niin nyt taitaa käydä toisin. Toinen ajatus aluksi oli kirkkaanpunainen ja sitten marjanpunaista, mutta tuo näyttää kivalta. Sisustusväreiksi sopii niin sininen kuin valkoinenkin sitten vielä. 

Pikkuveljen huoneeseen en löytänyt vielä verhoja harmikseni, mutta värikartasta kyllä bongasin kivat värit huoneeseen: yleisväri ja korosteväriseinä. Kumpa löytyisi sitten kivasöpöihana verhokangas vielä, niin saisi senkin surauteltua.

 Lisäksi meillä edelleen tulee olemaan leikkihuone, joka siirtyy nyt tällä hetkellä työhuoneena olevaan huoneeseen (kun työhuoneeni/ompeluhuoneeni siirtyy yläkertaan valmistuneeseen ompeluhuone/varastoon). Tämän huoneen maalaamisesta ei ole oikein tehty vielä päätöksiä, kun huoneeseen jätetään koko seinän kokoinen kirjahylly, ja sen purkaminen ja kasaaminen ei ole aivan simppelijuttu. Joten voi olla, että huone säilyy nykyisessä plassussa sinisessä värissään. Lisäksi se koristeväriseinä olisi juuri tuon kirjahyllyn takana, eli sen "tehokkuus" hukkuisi sinne...Kuitenkin haluan siitä lapsellisen ja leikkisän, joten ainakin yhdelle seinälle maalataan iso liitutaulu, koska tytöt rakastavat piirtämistä! Olisi ehdotuksia miten muuten saisi siihen huoneeseen paljon väriä?? Sisustustarroja? Joku piirtämään sisustuskuvia? Ideoita, ideoita :)

Sitten ostin myös muutaman muun kankaan, eli tästä ajattelin syntyvän tytöille kesäksi hameet:

Ja tästä jommalle kummalle pirpanalle sitten t-paita:


Kovasti jo sormet syyhyäisi päästä ompelemaan, mikä voi tuottaa isoja pettymyksiäkin, kun taidot eivät juurikaan ole karttuneet tässä hetkeen, mutta yrittämällä, yrittämällä!