sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

EasyPiecejä

Meiltä on jälleen valmistunu kasallinen housuja. Olen ihastellut kun monet ovat tehneet EasyPiece-housuja Ottobreestä. Ja samalla tuskaillut, kun on pieniä kangaspaloja, et mitä keksisin niistä. No eilen syntyi hetkessä kolmet housut! Kahdet ekat kokoa 122 ja kolmannet 104. 
Kai tuollle jantterilleki pitää vielä omansa väsätä tänää ja toivoa sitten semihellepäiviä jatkoon...



(Tämä oli mun ihanuushame, joka ei todellakaan sitten loppujen lopuksi onnistunu. Helmapäärre olikin nyt iha hauska polvissa, ei tarvittu resoria.)

(Nämä tähän asti ehdottomasti parhaat ikinä mun tekemät housut!). 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Jotain valmistakin

 Tytöt saivat Mekkotehdas- kirjasta Elina hameet. Puuvillaa, joka on marinoitunut riittävän kauan hyllyssä... Vähä jäi petrattavaa kauluksiin eritoteen, joten luulen palaavani Elinaan myöhemmin trikoon kanssa vielä :)
 Otto sai oman MÄÄÄÄÄ-paidan. Kaavana Ottobreestä joku peruspaita, mutten juuri nyt muista nimeä ja mistä lehdestä oli :/ Kaulukseen en ole aivan tyytyväinen, ja muutenkin paita muistuttaa yöpaitaa, mutta menee kotona aivan hyvin ja poika tykkää. Ja kyllä, hänellä on vesirokko menossa...

 Summer Basic itselle viime naisten Ottobreestä. Jälleen valtava kaula-aukko, mutta kyllä tämä käyttöön tulee.

 Yksiolkaiminen toppi viime kesänä Saksasta tilatusta tooooosi liukkaasta trikoosta. Kaavana otin mallia ginatricon hyväksi havaitusta topista, ja sitten muokkailin toisen olkaimen pois ja lisäsin kuminauhaa toiseen kainaloon, muuten valahti rintojen alapuolelle koko toppi :D   Mutta lopputulokseen todella, todella tyytyväinen!

Naapurin neiti sai valita itse kankaan paitaan ja valkkasi tämän. Itse sitten mietin millaisen paidan/topin valitsin ja ajattelin turvautua jälleen Ottobreen hyvään valikoimaan. Paita on kokoa 170cm, ja ei se ihan minulla käytössä menisi, kuvat kyllä pystyi ottamaan. Saa nähdä mitä neiti itse tuumaa, onko hyvä...

Puuh

Se olisi voinut onnistua ja olla huikea kesähame. Huom! Olisi.
Muttei se ollut. Jo tähän pisteeseen saakka vei kauheasti hermoja ja aikaa. Taistelin kuitenkin poimutuksen onnistumaan. Helmaosankin poimutin ja kiinnitin. Se näytti hirveältä ja raskaushameelta. Yritin lyhentää, lyheni liikaa ja vinoon. Hermostuin ja samalla pätkäisin jo yläosan poimutuksestakin yhden rikki. 

Totesin vielä suht rauhallisesti, ettei tämä nyt toimi ollenkaan ja heitin roskiin. 

Pipon verran pelastin. Kelpaa syksyn lenkkipipoksi hyvin. Päivän epäonnistumisen varjolla jaksaa kiukulla kilometrejä useita juostakin, etenkin kun pipo niistä aina muistuttaa...

torstai 11. heinäkuuta 2013

Kaavoja, kaavoja

Usein mieleni tekisi ommella jotain kaunista ja hienoa. Ensimmäinen kompastuskivi tähän aina on se, että kaavojen piirtäminen ei ole laisinkaan suosikkipuuhaani. Ja juuri tästä syystä ihastelen aina Burdan vaatteita kovasti, mutta yhtään kaavaa en ole kyseisestä lehdestä piirtänyt. 

No, viime ja meneillä olevalla yöllä tapahtui muutos, kun teen viimeisimpiä yövuoroja nykyisessä työpaikassa ja tämä lattiatila oli pakko hyödyntää vielä. 

Kaavat löytyy nyt 12 uuteen ennen tekemättömään vaatteeseen ja vielä on yksi yö aikaa piirrellä varastoon. Samalla käytin melkein kokonaan pois aikanaan ostamani muovisen kaavapaperin. Se on käytössä todella hyvä, mutta kun piirtäminen muutenkin takkuaa, niin...

Huomenna/tänään onkin luvassa The Ompelupäivä, kun herättyäni aion kiivetä ompeluhuoneeseen...