torstai 29. joulukuuta 2011
perjantai 16. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
MöötMööt
Muutamia pussukoita syntyi jälleen.
Pipareitakin tehty pariin otteeseen, ekassa oli mukana apulaiset ja toisessa sitten tein yksin. Ekassa nimittäin en oikein onnistunut taikinassa.
Sitten maanantaina sairaalassa oli Nasu mukana tukemassa.
tiistai 13. joulukuuta 2011
lauantai 10. joulukuuta 2011
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
tiistai 6. joulukuuta 2011
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Tallinna
Ilman kuvia vielä, koska kuvat on kamerassa.
Ihana pari päiväinen reissu.
Paljon naurua, valtavasti puhetta.
Paljon muistoja, valtavasti iloa.
Karnaluks oli edelleen Karnaluks.
Tällä kertaa langat eivät enää saaneet hulluiksi sentään.
Rahaa sinne toki upposi, valtavasti.
Mutta kangaskaupat.
Jep.
Hups.
Huomenna, tai seuraavana, näkee kuvin mitä se hups sitten tarkoittikaan.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Käsitöitä esikoisen osalta
Maanantain yli hypättiin, koska en muistanut ottaa yhtään kuvaa. Höh.
8. Yhteiset kädentaitojen harjoittamiset
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Leppäkerttuja
4. Mun muruset
Tänään olin vihdoinkin ottamassa Otonkin kuvaksi selkääni. Nyt on kaikki murmelit iholla ja voi alkaa haaveilemaan seuraavasta kuvasta...
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Muruset
3. Kullannuput
Olimme ulkoilemassa, kuten 95% joka päivä. Enkä voinut laittaa nyt vain yhdestä, niinpä jokainen murmeli pääsi kuvaan.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Positiivisten kuvien 31 päivää
Otsikosta se selviääkin.
Seuraavan 31 päivän ajan jokaisesta päivästä tulee yksi päivää piristäneen asian kuva.
1. Eilen olin leikkaus hiusmallina parturissani. Uusi kampaus totta kai piristi valtavasti päivää!
2. Neean hiukset yllättävät piituudellaan ja tänään pimu halusikin kokeilla ponnaria. Se pysyi päässä peräti 30sekunttia, mutta ihastutti kovasti äitiä senkin ajan.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Messut
Ekassa kuvassa on postia joulupukille, joka vietiin tänään postilaatikkoon.
Huomenna sitten voidaan tarkistaa onko tontut kirjeet hakeneet ja laittaneet eteenpäin...
Alimmas taas on eilisten Kädentaitomessujen ostokset.
Ticoticoa, alpakkamohairia, seiskaveikkaa, ontelokudosta ja suurinta rakkauttani cascade220sta.
Puikot, heijastinnauhaa ja lankaa sekä kahta eri kuminauhaa.
Siinäpä ne.
Ihanat messut olivat.
PALJON ihmisiä, PALJON kojuja.
torstai 17. marraskuuta 2011
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Mimmi-lehmä
Miia halusi itselleen lehmäpuvun.
Lehmäpuku typistyi lehmähousuiksi, mutta hyvin tuntuvat kelpaavan nekin. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)