lauantai 27. marraskuuta 2010

Marraskuun postia

Kaikessa tässä tämän hetken kiireessä ja tohinassa en ole ehtinyt kuvaa ottamaan, ja vaikka ehtisin, niin en ehdi sitä koneelle vielä latailemaan, mutta onneksi postisetä ei ole näin kiireinen ja on ehtinyt siis tuomaan SNY:ltäni paketin, jonka sisältö näkyy siis kuvana myöhemmin, kertomuksena nyt.




  • 2 kerää punertavan oranssia katian charlestonia, pörrölankaa. Täytyy sanoa, että hieman vierastan pörrölankaa, mutta tämä voisi kenties päätyä joululahjahuiviksi jonnekin suuntaan. Tytöt kun ovat vielä sangen pieniä kaulahuiville, ja pörrölanka ei kenties käytännöllisin kauluriin. (Kuvassa langat on käytetty joululahjahuiviin!)
  • Ihana pussillinen nappeja, kaikenkokoisia ja värisiä. Napit tosiaan ovat rakas sny:ni ihania, eikä niitä voi olla varastossa liikaa!
  • Ensiapupakkaus sydänkarkkeja <3.
  • Kuvionenäliinoja pakkaus.
  • Kirje.


Kiitokset SNY:lleni jälleen kivasta piristyspostista, ja haikeudella ajattelen, että tämä ilo loppuu ensi kuussa.


Kiireestä vielä,
suoritan siis tällä hetkellä työharjoitteluani hoivakodissa, samaan aikaan koulukin jatkuu vielä ensi viikon (olen siis iltakoulussa), isäntä on 5 viikon työmatkalla Koreassa, tytöt perhepäivähoitajalla tämän harjoittelun ajan, tutkintotilaisuussuunnitelma täytyy olla ensi viikolla tehty ja maanantaina vielä tenttikin. Niin ja kaikenlisäksi maha alkaa olla valtava, raskas ja koko ajan kaiken edessä. Ja joulukin on tulossa!

1 kommentti:

  1. Hyvää nimipäivää Anna. Postipussikin jo ostettu....

    VastaaPoista