sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tunikoita

Itseasiassa tämä postaus pitäisi aloittaa Jumpsuite kuvalla, sillä viimeksi olen naapurin 10v neidille sellaisen taiteillut jotenkin kokoon. Kovasti neiti siitä tuntui pitävän, koska on koulussa sitä mielellään sen jälkeen pitänyt. Vaikkakin minua asia vähän huolestuttaa, kun ei se nyt ihan toisten hienojen kaupan haalareiden tasoa ole nähnytkään...
(Kangas Rauman Jättirätistä pehmeää fleeceä (neiti itse valitsi) ja kaavana SK:ssa joskus ollut haalarimalli)


Mutta sitten tähän päivään, kun pienissä erissä pääsin käymään ompeluhuoneessa. 
Ensiksi tein itselleni kaksi tunikaa, mutta tässä kuvissa on ensiksi Miialle hame. Kaavat ovat Mekkotehdas- kirjasta Elina-hame. Unohdin kesäversiosta, että hameessa on todella iso kaula-aukko, ja mallikin on liian väljä. Vähän muistin väljyyttä ottaa ommella pois, mutta oisi saanut ottaa reippaasti enemmänkin kyllä vielä. Koska hame muistutti Todella paljon yöpukua, niin lisäsin tuohon etupuolelle tuon kumppari+pitsikoristeen. Mutta kaappiin hame lähti odottamaan sitä, että neiti kasvaisi vähän lisää.



 
Sitten omiin tunikoihin. Uusin OB on aivan äärettömän ihana. Siellä on vaikka mitä kaikkea! Itse ihastuin erityisesti yhteen tunikaan (jonka nimeä en nyt muista), mutta malli on nro 2. Omppukangas on marinoitunut hetken aikaa hyllyssä, olen pohtinut ja pohtinut Kumpi tytöistä saisi siitä hameen. Ähäkutti, eipä saanut kumpikaan, vaan äiti tunikan! Hihoihin ei riittänyt, mutta hyvähän tuonne on laittaa paita alle. Kaavaan kuuluisi vielä taskut, ja molempiin ne olisi toki sopinutkin, mutta en halunnu laittaa samaa kangasta taskuksi ja sopivaa erilaista ei löytynyt nyt juuri. Luulen, että punaraidallinen on huomenna työvaatteeni...
Niin ja se punaraidallinen kangas on Rauman Jättirätistä löytynyt, ja siitä piti tulla taivaallinen kesähameeni, joka ei koskaan onnistunut :D




Muuten tässä syksyn aikana olen tehnyt jo kolmet villasukat. Kahdet pienoiset ja yhdet miesten kokoiset. Ja yhdet on puikoilla odottamassa valmistumista kummisedän 60v lahjaksi...

Niiiii, ja piti vielä näyttää mitä hienoa iskä oli minulle ompeluhuoneeseen tehnyt:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti