lauantai 2. tammikuuta 2010

Uusi Vuosi ja uudet kujeet, tai jotain.

Tähän vuoteen kuuluu muutama lupaus;
Aion opetella vihdoinkin virkkaamaan!
Ainakin jotakin :D
Lisäksi haluan opetella käyttämään muitakin kuin Novitan lankoja
Vaikkei niissä mitään vikaa olekaan kyllä. 
Ja ompelukoneelta voisi syntyä muutakin kuin pelkästään vaippoja.
Joita pursuaa jo joka kaapista.  


Viime vuoden lopun satoa esittelen  hieman, muutaman työn verran, mutta annetaan niiden muuten olla historiaa ja keskitytään uusiin tuotoksiin :)


Kauluri (isosiskolle)
  • Suuri Käsityölehti 02/09
  • Novita Puro (jäätynyt karpalo)
  • Puikot 2,5 ja 3,5
 Lankana olisi voinut olla parempana jokin toinenkin vaihtoehto, mutta koska aiemmin olin tehnyt baskeripipon jo Purosta, niin kaulurin piti sopia hyvin siihen.


Tunika (äidille)
  • Novita syksy 2009
  • 7 veljestä
  • Puikot 4,5

Aiemmin tein itselleni kyseisen paidan Rose Mohairista, ja äitini piti paidasta niin, että halusi itselleen samanlaisen, mutta eri lankavaihtoehdolla. Niinpä aloitin saman urakan uudestaan toisella langalla. Ihan kivalta se minusta näytti molemmilla langoilla. 



3 kommenttia:

  1. Heip, kiva löytää tämmönenkin blogi :)

    Sä lähdet mukaan tuohon SNY:n kevätrinkiin? Se oli aikasta kiva kokemus tänä syksynä. Mä aion ehdottomasti vielä joskus myöhemminkin osallistua, ajattelin vaan, että voi olla kevääksi meidän perheessä jo riittävästi ohjelmaa ilman SNY:täkin ;).

    Hyvät uudenvuodenlupaukset sulla.

    VastaaPoista
  2. Eihän sulta löytyis hyllystä tuon kaulurin ohjetta ja vaikka skanneria tms.... ;)?

    Tarttis tehdä pikaseen itelle kauluri suojaamaan tuota halvaantunutta (mutta jo hyvin paranevaa) naamapuolta näillä pakkasilla. Kirjastoon on vähän hankalaa vielä vauvan kanssa mennä.

    VastaaPoista
  3. Hieno on neule! Ja samoin on blogin laita.

    VastaaPoista